sunnuntai 16. elokuuta 2009

Päiväkin kirkastui

Ihan ensin kysyn kokeneemmilta neuvoa. Lisäsin edellisen kuvan, kun bloggaukseni oli melkein valmis. Vaikka kursori vilkkuu alalaidassa, miksi viimeksi lisätty kuva tulee aina tänne ylimmäksi??? Minä saa sitä mitenkään omalle paikalleen kirjoituksen loppuun!!!
Minä en viihdy keittiössä. Hiki nousee otsalle jos reseptissä on yli viisi raaka-ainetta. Meidän perheen ruokaohjeet sijaitsevatkin minun päässäni ja ovat varsin yksinkertaisia. Kuten tämä, jossa raaka-aineita on kaksi:

-lohi (puolikas tai kokonainen)
-hieman aromisuolaa (aikuiset lisää sitten lautaselle)

Uuniin määrittelemättömäksi ajaksi folioon käärittynä. Se on valmista sitten, kun keittiössä tuoksuu silleen mukavasti uunilohelta. Lisukkeita maun mukaan kylkeen ja valmista on.

Meillä vedetään tätä kerta viikkoon. Kaikki tykkää ja minun aikani ei kulu keittiöhommissa.
Sade loppui ja lähdettiin kävellen/pyörällä puistoon. Me vaihtelemme aina tuota puistoa mihin matkataan. Ehkä harvoiten käydään tuossa 100 m päässä lähipuistossa.

2 kommenttia:

  1. Mäkin kuulisin mielelläni vinkkejä noiden kuvien laittamiseen. Onkohan siihen joku näppärämpi tapa? Nyt niiden lisääminen on "työlästä", kun se aina on väärässä paikassa ja sitä pitää sitten siirrellä. Toivottavasti joku niksi tähän on...

    VastaaPoista
  2. Ensimmäistä kertaa löysin tän blogin!

    Kuvien laittoon ei ole mitään niksiä, ladatut kuvat tulee aina ihan alkuun. Mä napsautan kuvaa hiiren oikealla painikkeella, valitsen "leikkaa"-kohdan ja sit siinä paikassa mihin haluan kuvan laittaa napsautan taas oikeata painiketta ja valitsen "liitä", tämä mun mielestä helpoin tapa siirtää kuvia.

    VastaaPoista