sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vuosi 2013

Minulla on ompelusten kuvat kuukausittain jaoteltuna koneella. Valitsin joka kuukauden onnistuneimman/mieleenjääneimmän ompeluksen. Tässäpä nämä:

Tammikuu. Näitä huppareita pidettiin paljon viime talvena, olisikohan ollut ensimmäiset neulokseni...

Helmikuu. Näitä ei nyt niin kovin pidetty, mutta koin valtavan onnistumisen ilon näiden housujen kanssa.

Maaliskuu. Ja taas pojat istuu rapulla, huppareita on käytetty ja kuosi on edelleen mielestäni upea ja nuo värit!!!

Huhtikuu. Kesän pidetyin paita.

Toukokuu. Tämän tee onnistuneeksi se, että onnistuin tekemään Triteksin palalöydöstä ihan meidän tytön näköisen mekkosen.

Kesäkuu. Argh tämä oli vaikea valinta, mulla on ollut mahtavia onnistumisia kesäkuussa. Valitsen tämän minun ja Eetukan yhteistyön tuloksen.

Heinäkuu. Applikointi alkaa olla tässä vaiheessa mielipuuhaani :)

Elokuu. Tämä onnistui mielestäni siksi, että kangas tuli savaway-yllärinä ja siitä piti hetkessä keksiä jotain. Mielestäni aikuisten kangas... no onneksi lopulta välähti.

Syyskuu. Tämänkin onnistumisen lasken tiukkojen olosuhteiden ansioksi. Pieni pala yllärikangasta ja rajallisesti aikaa, hyvä tuli.

Lokakuu. Nämä haalaripöksyt nyt vaan on niin syötävän suloiset!

Marraskuu. Tätä pestään ja pidetään. Ihana vihreä väri!

Joulukuu. Peruspaidat, täydellinen kangas.

Kesäkuu oli vaikea, muut päätin hetkessä. Olipas kiva muistella :)

lauantai 28. joulukuuta 2013

lahjoja ja paljon muuta

Ei tämä blogi tunnu itsestään päivittyvän joten tässä taas kuvapläjäys.

Joululahjapipo

Joululahjapaitoja

Aapen paita

Joululahjahousut

Vauvalahjamekko

Kaksosten peruspertsoja

Poikien käytetyimmät hatut

Minä ja makkarankuori :) uuden MIW-kaavan testausta siis

Meidän musafanin pyjama

Yksinkertaisesti kalsarit

Eipä tullut taas turhia jaariteltua.... ehkä ensi kerralla :)

lauantai 7. joulukuuta 2013

Etanapaidat ja lahjaompelus

Otin itseäni niskasta kiinni ja päätin ommella Znokin etanat vaatteiksi. Aivan ihanaa kangasta minusta!


Tämä lahjaompelus on jo luovutettu saajalleen joten voidaan julkaista. Naamarista inspiraatiota :)

tiistai 26. marraskuuta 2013

Eihän tästä blogin päivityksestä tahdo oikein mitään tulla (työnteko haittaa harrastuksia ihan selkeesti), joten vedetään tähän taas kootusti viimeaikaiset tekeleet. Tosin osa on niin extrasalaisia joulutonttuhommia että niitä ei uskalla vilautella :)

Pikkupätkille hupparit. Näiden kavereiden kuvaaminen on kyllä aina aikamoinen homma...

Synttärilahjapyjama siskontytölle, sai vanhemmiltaan kanin joten siitä nappasin applikaation aiheen

Minulle fleecevuoritettu pipo päähän ja putki kaulaan, juuri sopivasti pakkasten alkaessa

Ja sitten vielä minulle tunika niiiin ihanan vihreästä "linnunradasta" mä tykkään tosta sävystä, nam!


lauantai 2. marraskuuta 2013

No jo vaikka mitä

Kasataan tähän nyt jonkin sortin kuvapläjäys viimeaikojen ompeluksista.


Aapelle vähän värikkäämpi setti.

Pikkupojille "neropatti"-paita.

Eetukalle "monster high"-paita

Movember :)

Itsellekkin paita. Tästä tuli kyllä ihan vahingossa tällainen ja saman tien tosi kiva. Kankasta löytyi reikä helmaa kääntäessä ja lisäsin sinne paniikkiratkaisuna tuon kaitaleen helmaan.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Meidän 5veelle

Ihanaa olla syyslomalla, ehtii vähän ommellakkin :)

Applikoimaan piti päästä, tällä kertaa tommonen tiikeri. kokeilin uudenmallista huppuakin, hauska.



Ihan peruspaitakin tuli tehtyä.


Vähän kyllä harmittaa nämä kankaat. Raidallisessa on sininen väri hitusen levinnyt valkoiseen, katsotaan mitä toistuvat pesut saa aikaan. Autokankaassa taas joutui vähän kikkailemaan ja päättämään tekeekö lankasuoraan vai autosuoraan, tein jonkin sortin kompromissin.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

sydänhaalarit ja kruunuhuppari

Blogi on jäänyt ihan hunningolle. Ne vähäisetkin aikaansaannokset on bloggaamati. No tässä pari viimeisintä.

Pojille iki-ihanat sydänhaalarit, äärimmäisen kätevät pottaharjoittelijoilla, no ei muttakun ne on niiiiin söpöt :)


Eetukka sai hupparin. Tarpeeseen tehty semmoinen huppari jossa on vetoketjulliset taskut, saa puhelimen ja avaimet kulkemaan varmemmin mukana. No minä nyt olen vaan niin surkea ompelemaan vetoketjuja, että niistä tuli ihan susirumat. Peitin ne tuollaisilla kaitaleilla ja laitoin vielä napit koristeeksi ja kappas tuli parempi kuin alkuperäisideasta. Eli hyvät ideat syntyy sähläyksen ansiosta! No toinen tasku on edelleen vinommassa kuin toinen , mutta sitä minun ei pitänyt teille kertoa.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Pojille

Viikonloppuna syntyi vähän vaatetusta pojille.

Kalsareita tarpeeseen (niiiiiin tylsiä tehdä) ja paidat joita ei tarvittasi kyllä yhtään lisää, mutta tein koska applikoitutti.