keskiviikko 19. elokuuta 2009

Kaikkea se ikä teettää

Minä aijon mennä ompelukurssille! Ja tässä vaiheessa vanhan käsityönopettajani kuuluu pyörtyä. Varmaan lähestyvä keski-ikä (vai koska se alkaa, liekö alkanut jo) pistää tekemään outoja asioita.

Tahdon kokeilla jos osaan vaikka ommella lapsille semmoiset kimberi-malliset pipot, eikös niistä olisi hyvä lähteä liikkeelle???

Mitähän olisi hyvä hankkia kurssille mukaan? Tässä voisi ompelutaitoiset blogistit vähän jeesata. Nuppineuloja, sakset, kangasta (millaista? onko joustofroteeta vaikea ommella? meidän kylän kangaskaupassa ei edes sitä ollut, oli muutenkin ihan kurja kauppa), mittanauha... Mä olen ihan intoa täynnä! Miku epäilee, että tämä innostus ei kestä...hmm miksihän.

Olen aloittanut toisenkin harrastuksen tai siis kolmannen kun aloitin blogaamisenkin juuri. Olen käynyt hölkkälenkillä (erinäisten blogien innostamana tämäkin) ma, ke ja la iltaisin. Sujuu loistavasti ja olo on mitä mainioin. Tähän innostukseen Miku ainakin tahtoisi uskoa.

Tänään pyörähdettiin perhekerhossa. Kun me aamu-uniset saavuimme muut lähtivät kotiin päikkäreille. Juu voi olla ettei oikein toimi tuo ainakaan keinona tutustua uusiin ihmisiin...

Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti