Tässä kuvia kuluneelta viikolta. Paljon on oleskeltu kotosalla sisätiloissa tuon eetukan lämpöilyn vuoksi.






No tänään sitten kuumetta ei ollut (eikä näppyjäkään siis vielä silloin) koko remmi suunnisti Prismaan talvikenkiä ja sapuskaa hakemaan. Kauden käytetyimmät eli ykköskengät meillä ostetaan aina käytännöllisyys ja istuvuus ykköskriteereinä ja ulkonäkö tulee vasta sitten viimeisenä. Näissä mennään tuleva talvi. Onneksi tänään sai sen -15% hinnoista pois, mutta kalliitahan nuo gorekengät on silti. Koot hirvitti äitiä: 31 ja 24!!!!!! Nuo muksut kasvavat maata pitkin. Prisman valikoimat eivät päätä huimanneet, mutta nuo sattuivat olemaan juuri sitä mitä kaivattiin joten ostopäätös syntyi. Riittävästi vartta ja lämpöä eetukalle sekä myöskin vartta ja kevyet aapelle. Aapen kengät eivät vaikuta superlämpöisiltä, mutta villasukalla luulen että lämpöä piisaa. Tuo elohiiri liikkuu kuitenkin erilailla kuin vilukissa siskonsa. Rattaissahan voi aina peitoilla/pusseilla yms. saada lisälämpöä. Ihanan keveiltä ne aapen kengät kyllä tuntuu, pääseepähän taas siis vähän kovempaa.

Täällä on myös isokenkäisiä lapsia, 4v kulkee koossa 29 ja 1½v:lle varattiin kokoa 24. 4v:n ikäkaverilla on kengät kokoa 25, joten näyttävät aika vinkeiltä seistessään vierekkäin ;) No on tuo meidän tyttö aika paljon pidempikin, kaveri on lähempänä kuopuksen kokoa.
VastaaPoistaMeidän suunnalla on riehunut enterorokko tosi rajuna mutta meillä ei ole oireita, joten en osaa sanoa tarkemmin. Jotain nyppyjä siitäkin tulee mutta siihen liittyy myös kova kurkkukipu.