tiistai 2. heinäkuuta 2013

Savaway ja heinäkuun haaste

Minulla oli suuri kunnia päästä kisaamaan viime perjantaina Savaway haasteessa, johon pääsi vain 15 ompelijaa.
Karsinta suoritettiin inspiraatiokuvien perusteella.
Kasasin miehen levälleen jättämät työkalut kivelle, räpsäisin kuvan ja ompelin Aapelle housut joissa työkalut kulkevat varmasti mukana. Tuli pojan lempparit eli onnistuin.
Taso kisassa oli aivan huikea. Kaksi parasta palkittiin ja ne työt ne vasta mahtavia olikin. Aikaa oli meinaan ompeluun nytkin vain kaksi tuntia.


Heinäkuun alusta Savassa tempaistiin käyntiin haaste jossa mitataan metreissä kangaskaapin tyhjenemistä. Ommeltu metri on miinusta ja ostettu plussaa. Henkilökohtainen tavoitteeni on päästä miinukselle ja mitä enemmän sitä parempi. kesäkuun ostoksia on matkalla tännepäin joten plussaa saattaa kolahtaa postilaatikkoon hetkenä minä hyvänsä. Asetan itselleni tavoitteen - 5 metriä.

Aloitettu on, heinäkuun eka päivänä valmistui leppäkerttupuku poitsuille ja kukkamekko itselle, luit oikein KUKKAMEKKO minulle joka en käytä mekkoja. Miikalla ollaan 1,95 metriä.

Kaava Onion 2035 koko xl, etuyläkappaleeseen lisätty noin 4cm korkeutta. Framiloniakin yritin opetella käyttämään.


Brave Fireman paita koossa 92cm muokattuna pitkähihaiseksi ja tietenkin Saimit 92cm. Syksyksi päiväkotiin pojille tämä leppäkerttusetti ja muutamaa päivää aikaisemmin valmistunut omenasetti. Paidassa sama kaava ja housuissa leikkelin summan mutikassa ja meni vähän metsään, mutta käyttökelpoiset nämäkin on.




3 kommenttia:

  1. Kivoja ompeluksia olet tehnyt ja oikein hyvin sopii kukkahame sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Voi apua mikä draivi sulla on päällä! Go, Mari, go. Ja aivan mielettömän upeaa, että uskalsit lähteä mukaan kilpaan ja aivan mielettömän ihanat housut olet tehnyt!

    VastaaPoista