torstai 20. joulukuuta 2012

Julkaisemattomia juttuja

Tässä muutamia ompeluksia jotka on jääneet julkaisematta blogissa. Osa taktisesti koska joulutervehdyskirjeet olivat perillä vasta eilen :) Osa siis omille ja osa muistamisina muille.



Aapen paita joka oli minun ihka eka oikea applikaatio kokeiluni.

Paita toiselle taaperoista, toisen oma on vielä raakile. Ja tämä on se toinen applikaationi sitten.

Olin yhden lauantain ompelulaneilla Tampereella ja nämä sain aikaiseksi. Kukkaroita ja pussukoita tein lisää kotona, mutta kaikki menivät joulumuistamisiin, täytyy tehdä itsellekkin joskus.

Pipoja siskon lapsille, Ninjago pipoja tein toisenkin, ystävän pojalle, Aapelle on vielä joskus tämmöinen väkerrettävä.

Lisäksi on tullut tehtyä mustia ja harmaita peruspipoja lähipiirin miesväelle ja mitähän muuta, tumppuja juu myös.

Muistamiset on kuitenkin hoidettu ja minulla karsea flunssa. Meillä ei siis joulusiivota sen kummemmin, ruokapuolen uskon jaksavani hoitaa. Joululomalla ompelen toivottavasti paljon kun mieskin on yli viikon kotosalla (ellei lapset ole sitten niin kipeitä saatuaan tämän taudin minulta, että yöt menee valvomiseksi, enkä jaksa illalla ommella sitten kuitenkaan).

1 kommentti: