keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Väärät hommat mielessä

Minä vaan ompelen vaikka siivota pitäisi. No kai se joulu tulee vähän valmistautumattomanpaankin kotiin. Tässä pari ompelusta, jotain muutakin on tullut valmiiksi, mutta ovat kulkeutuneet kuvaamatta käyttöön...
Suuritöinen oli tuo printti paidassa, silti suunnitteilla jo uusi. Tuota aplikointia en vaan osaa, kohta luovutan. Ei tuo konekkaan varmaan ole paras mahdollinen siihen hommaan. Siksakki ei ole tasainen ei sitten millään. Niin ja ideoita noihin kuviin on varmasti tarttunut joistakin lukemistani blogeista. Silmät kun näkee jotain niin aivot niitä myöhemmin työstää. En siis ota kuvien suunnittelusta kunniaa, mutta en myöskään muista alkuperäistä idean lähdettä, anteeksi.
Mustat saumurilangat on jo tulossa, hätähousu vaan ei malttanut odottaa niitä tähän tunikaan.
Kaikki kaavat on muuten Ottobrestä ja kankaat Triteksiltä. Kangasvarastot hupenee kuten oli tarkoituskin ja tein viiden metrin tilauksen Kangastukkuun.

Pitäisi opetella kuvaamaan sillälailla kauniisti kuten monet blogistit tekevät, mutta ensin opettelen aplikoimaan...

1 kommentti:

  1. Onneksi se joulu tosiaan tulee vaikka ei olisikaan jokainen kaapinperukka nuohottu puhtaaksi! Ihanan printin olet paitaan painanut!

    VastaaPoista