sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

ARVONTA

Koskaan en ole blogissani mitään arponut, mutta olkoon nyt sen aika. Lupaan palkinnoksi applikoidun lastenvaatteen.

Säännöt on simppelit:
1. Olet lukija, saa liittyä nytkin.
2. Kommentoit tätä postausta. Kommentissa kerrot mikä on mieleisin tekemistäni ompeluksista, jotka on julkaistu tässä blogissa ja lisäksi kerrot palkinnon saajan kokotiedot ja muita mahdollisia mieltymyksiä.
Noin arpa on ansaittu, yksi arpa jokaiselle.

Arvonnan suoritan 29.7. Kaikki sääntöjen mukaiset siihen mennessä tulleet kommentit pääsevät mukaan.

Ja palkinnon suhteen otan melko vapaat kädet. Palkinto on vaate johon applikoin kuvan. Kuvani on yleinsä melko lapsekkaita, joten sovitaanko että maksimi koko vaatteelle on 140cm, ei ne isommat kuitenkaan minun ökkömönkiäisistäni tykkää.

Ja mainitaan vielä se, että piirrän kuvani tosi harvoin kokonaan itse eli yleisimmin valitsen kuvan kuvahaulla netistä ja näytöltä mallia katsoen piirrän siitä oman versioni. Tämä lienee kuitenkin täysin sallittua omaan käyttöön ja tässä mittakaavassa, joten valituksia tästä asiasta en vastaanota :)

Vaate voi tosiaan olla paita, housut, mekko tai mitä vaan. Eli ylläriä pukkaa...



Viimeisin tekoseni on OB 4/13 hupparimekko Eetukalle. Koko on 134cm, vähän reilu näin trikoosta toteutettuna. Hihat muokkasin lyhyeksi ja helmaakin vähän lyhensin.

Helmaan hyppäsi tuommoinen söpö siili.


26 kommenttia:

  1. Sun applikoinnit on ihania! Ehdottomasti mukana arvonnassa! Jos arpaonni suosii niin saat taas ;) ommella pikkuneidillemme. Koko saa olla 92cm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja heti viestin lähetettyä tajusin, että unohdin kertoa oman lempparin sun ompeluksista! Se on kyllä se joku aika sitten tekemäsi sateesta harmistunut Panda-herra! Niin hieno idea ja toteutus!

      Poista
  2. Toi siili on ihan ylisöpö!

    Ja tottakai tahdon mukaan myös arvontaan! Tykkään kovasti applikoinneistasi. Ensimmäisenä tulee mieleen se ärtynyt panda sateessa.

    Jos sattuisi arpaonni kohdalle, niin vapaavalintaisesti voisit tehdä prinsessaista koossa 116 tai 98/104 tai reippaan poikamaista koossa 86. Pojalle ei retroilut oikein sovi, tytöt ovat kaikkiruokaisempia tässä suhteessa.:)

    VastaaPoista
  3. Juu aplikointeja ihailen minäkin ja meidän siilifani kokoa 122 cm neitokainen tykkäisi samantyylisestä siilistä. Neito tykkää pinkistä ja turkoosista ;) Ihana arvonta, tosin harvoinpa onni suosii ;)

    VastaaPoista
  4. Edelleen tykkään tästä kovasti
    http://eetukkajataapero.blogspot.fi/2013/06/savaway-sateenkaariraita.html

    Jos voitto osuisi niin tuollainen hupparimekko kelpaisi koossa 134/140 hoikalle tytölle. Aplikointina iloinen hylje/kuutti.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania ompeluksia! Meidän 122cm hoikkelityttö tykkäisi satavarmasti moisesta siilihupparitunikasta <3 Lempivärejä ovat keltainen ja limenvihreä :D

    Ai niin ja kahdella arvalla mukana :D

    VastaaPoista
  6. Tietenkin haluan mukaan arvontaan!

    Sulla on ollut blogissa niin paljon kaikkea ihanaa, että on aivan älyttömän vaikea sanoa mitään yhtä ja tiettyä suosikkia. Pikkupoikien samisvaatteet ovat ehkä olleet kaikkein söpöimpiä, olivat ne sitten hattuja, haalariasuja tai mitä vaan.

    Säde tykkäisi uusista vaatteista, muuten joutuu tyytymään aina isosiskon vanhoihin! Koko siis 86 cm ja Säde tykkää varmasti kaikesta tyttömäisestä. Vapaat kädet siis!

    VastaaPoista
  7. Mukana arvonnassa. Liityin lukijaksi vasta nyt vaikka olen lukenut blogiasi jo viime vuonna... hidas hämäläinen nääs :)

    Minä pidän tekemistäsi vaatteista koska ne ovat mukavalla tavalla lapsellisia ja ihan lasten näköisiä, viimeaikaisista paidoista ehdoton suosikkini on panda-paita.

    Jos onni suosii niin tytöt ovat kokoa 134(-140)cm ja tykkäävät Pokemoneista ja delfiineistä, poika on (116 cm) Ninjago-fani.

    Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
  8. Olen noita sun applikointeja tuolla SaVa:n puolella ihastellut ja viimeisimmistä erityisesti kiukkuinen kala ongenkoukun kanssa sekä ärtsy panda ovat olleet ihan huikean hienoja! Jos voitto osuu kohdalleni, niin toiveissa olisi joku veikeä vaate poitsulle koossa 92.

    VastaaPoista
  9. Mukana ehdottomasti! Hienoin ja mieleenpainunein ompeluksesi on minustakin mököttävä panda paita, siinä olet kyllä onnistunut saamaan pandalle täydellisen ilmeen! Ja mikäli niin hyvä tuuri kävisi että voitto osuisi kohdalle, ottaisin mieluusti jotain joka sopii tytölle sekä pojalle, kokona 86.

    VastaaPoista
  10. Täällä on kyllä tosi paljon kaikkea ihanaa! Mä kyllä tykkään silti tuosta appelsiinikuvioisesta tunikasta/mekosta eniten! Raikas, simppeli ja ihana! :)

    Mikäli arpa kohdalleni sattuu, toivoisin jotain ystäväni puolivuotiaalle tytölle, joka käyttää pituudeltaan vaatteita koossa 80 ja leveydessä 74. Hänellä on pitkä selkä. Tyttö ei itse vielä voi kertoa mieltymyksistään, mutta hänen äitinsä pitää erityisesti kilpikonnista ja krokotiileistä. Värit voivat olla periaatteessa mitä vaan, mutta tytön äiti ei yhtään tykkää ruskean ja turkoosin yhdistelmästä (erikseen saa olla) eikä perusvaaleanpunaisesta.. Saat vapaat kädet muilta osin ;)

    VastaaPoista
  11. Mukana minäkin! Itseasiassa luulin jo olevani lukijasi, mutta olenkin vain fese-seinillä ihalillut ompeluksiasi :) Minun lemppariksi nousi tämä viimeisin Siili-tunika :)
    Tuo applikaatio on niin ihana että meidänkin tytöt sitä rakastaisivat. Siispä toiveena on Siili-aiheista meidän 92-senttiselle tyttöselle.

    VastaaPoista
  12. Tykkään sun applikoinneista, oot taitava. :)
    Jos onni suosii, niin toiveena olis 110/116cm pojalle jotain. :) Erityisihastuksena Oktonautit ;)
    hulamaja ät gmail.com

    VastaaPoista
  13. Hienoja applikaatioita, joista mun suosikki on ihanan mörtsi Panda-herra :)
    Jos onni suosii niin meille voisi kotiutua paita, joka kävisi niin tytölle kuin pojalle. Koko 104cm ja meillä tykätään eläimistä, eritoten koirista.

    VastaaPoista
  14. Olen seurannut blogiasi jo pitemmän aikaa, nyt vasta liityin lukijaksi :)

    Minäkin haluan mukaan arvontaan :)
    Todella ihania applikaatioita täällä, kilpikonna hupparissa on niin söpö, mun suosikki.
    Pikkutaaperoiden samisvaatteet eri väreillä on kans mun suosikkeja :)
    Jos arpaonni osuu kohdalle niin toiveena olisi 86 cm pojalle jotain.

    VastaaPoista
  15. kahdella mukana :) Tuo matti mäyrä on ihana!! Meillä kaksi neitiä 86 ja 116cm tykkäävät kaikesta tyttömäisestä, pinkistä ja vaaleanpunaisesta. Ja noista metsolan mäyristä, miinasta ja manusta :)

    VastaaPoista
  16. Liityin nyt vihdoinkin lukijaksi. :) Olen ihaillut sun hienoja aplikointeja jo pitkään, mieleen on jäänyt erityisesti se (jo monta kertaa mainittu) mököttävä panda. Myös kaksosten synttäripaidoissa oli kiva idea (apua, olihan ne nro 2 jalkapallopaidat sun...) ja tietty se Matti Mäyrä oli hieno. Meillä palkintovaatetta käyttäisi koon 104 tyttö.

    VastaaPoista
  17. Olen seurannut blogiasi vasta muutaman viikon, joten ihan kauhean kauas taaksepäin en tuotantoasi tunne. Miau-paita on tällä hetkellä yksi suosikeistani. Jos voitto osuu kohdalle, niin toivoisin jotain 122-senttiselle pojalle. Itse osaan ommella paremmin mekkoja ja muuta tyttöhömppää, joten poika jää aina vähän paitsioon.

    VastaaPoista
  18. Onpa vaikeaa nimetä yhtä suosikkia hmm... ehkäpä sellainen sininen juhlamekko, jossa oli jotain valkoista satiininauhaa ja tylliä helmassa, mutta en kuollaksenikaan muista milloin olet sen tehnyt... On siitä kuitenkin aikaa, koska silloin itsellä ei vielä ollut lapsia. Ja se postaus on ajankohtainen nyt kun omalle 1,5-vuotiaalle tytölleni teen vastaavanlaista. :) Lukijaksi liityin vasta nyt arvonnan yhteydessä, mutta olen täällä aina välillä käynyt kuikuilemassa töitäsi. Jos voittaisin, toivoisin tytölle 92-senttistä vaatetta.

    VastaaPoista
  19. Täälläkin yksi vanha lukija ilmoittautui arvonnan myötä "oikeaksi" lukijaksi. Sun ompelukset on kivoja, viimeaikaisista mieleen on jääneet se sateelle mutristeleva karhu. Matti Mäyrä on kans suloinen ja nyt tämä uusin huppari on ihan mahtava kans, että yritäpä siinä sitten valita paras. :) Jos arpaonni suosisi, niin toivoisin jonkun vaatteen juurikin esikoisesi kokoiselle tytölle. Hän kun ei kovin paljon saa uutta vaatetta vaan joutuu perimään kaiken isosiskoltaan.

    VastaaPoista
  20. No tuotanoinniin. Nyt vasta ensimmäistä kertaa blogiisi eksyin, joten kovin pitkää lukuhistoriaa minulla ei ole. Mutta pikaisella vilauksella tuo Matti Mäyrä -paita oli kaikkein ihanin! <3. Olet todella taitava applikoija.

    Liityin lukijaksi, arvalla mukana siis. Toive olisi jotain 128cm koossa 4v pojalle :)

    Niin ja P.S. Alunperin tänne blogiin eksyin ilmoittamaan että SINÄ olet voittanut MUN blogin arvonnassa! Otapa yhteyttä niin laitetaan arpajaisvoitto tulemaan :) http://omatekele.blogspot.fi/2013/07/arvonnan-voittaja.html

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa. Tykkäsin kaikista eniten nyrpeästä pandasta, mutta myös mäyräherra on löytänyt tien sydämeeni.

    VastaaPoista
  22. Kääks. Luen sun kaikki postaukset, koska olet omalla blogilistallani. Lukijasi oon ollu varmaan pari vuotta. Applikoinnithan on aina kivoja, jos vaan joku kehtaa niitä tehä. Ja semmoset jutut missä on huppu. Jos meille nasahtaa niin koko ois 128 cm ja menis molempien sukupuolien käyttöön...

    VastaaPoista
  23. Tämä blogi on uusi tuttavuus mutta fb:ssa olen töitäsi ihastellut. Panda valikoitui suosikiksi heti. Tosi hieno! Jotain unisex vaatetta 116 cm (koirat suosikkijuttu) toiveissa, jos satun voittamaan.

    VastaaPoista
  24. Olen ihastellut tätä siiliä, joka tässä on esitelty ja myös niitä työkaluhousuja! Ne on tosi hauskat ja taitavasti tehty :)

    Tyttöni (86cm) tykkää yllätyksistä, ei kuitenkaan hyönteisistä. En osaa sanoa lempiväriä, mutta violetti ja lila käyvät yllättävän hyvän vaalealle tytöllemme.

    VastaaPoista
  25. Toi siili on todella söpö. Pojalle 120cm tykkää pirteistä väreistä.

    VastaaPoista